Työttömyys
Nuorten työsuhteet ovat usein lyhyitä ja määräaikaisia, jolloin välillä joutuu olemaan työttömänä. Työttömäksi jäädessäsi sinun tulee ilmoittautua paikkakuntasi työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Työvoimatoimistossa sinua ohjataan eteenpäin työnhaussa. Yhteiskuntatakuun mukaan alle 25-vuotiaille nuorille tarjotaan viimeistään 3 kuukauden kuluessa erilaisia vaihtoehtoja työttömyyden sijalle.
Jos jäät työttömäksi - Työvoimatoimiston ohjeet.
Oma aktiivisuus on kuitenkin työnsaannissa hyvä lähtökohta. Vinkkejä työnhakuun Työelämäoppaasta.
Työttömyysaikana
Työttömyysaikaa ei kuitenkaan kannata haaskata, vaan sinäkin aikana on hyvä pitää huolta omasta osaamisesta ja ammattitaidosta - samoin kuin omasta hyvinvoinnista muutenkin. Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen. Työttömyysaikana voi myös miettiä erilaisia vaihtoehtoja, joilla oman toimeentulon voi järjestää. Esimerkiksi yrittäjyys on yksi vaihtoehto.
Kouluttautumisvaihtoehtoja lisä- ja jatkokoulutukseen Oulun Eteläisen alueella löydät Opiskelun tietoalueelta. Erilaisten ammatillisten ja urasuunnittelun vaihtoehtojen pohtimiseen saat tukea esim. ammatinvalinnan ja urasuunnittelun osioista Settinetin sivuilta, niitä löydät myös Opiskelu- ja Työ-tietoalueiden linkeistä. Tukea tarjoavat myös nuorten työpajat sekä työvoimatoimistot.
Työttömyyden aikana harrastukset tuovat sisältöä elämään. Vapaa-ajan -tietoalueen alta löydät erilaisia harrastusmahdollisuuksia Oulun Eteläisen alueella. Myös Terveys- ja Ihmissuhteet -tietoalueet tarjoavat vinkkejä ja linkkejä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.