Työ
< Etusivulle
Etusivu > Työ > Yrittäjyys

Yrittäminen on yksi vaihtoehto työllistää itsensä ja hankkia toimeentulo. Yritystoiminnan harjoittamiselle on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Yritysmuotoja ovat toiminimi, osuuskunta, osakeyhtiö, kommandiitti yhtiö ja avoin yhtiö. Nämä poikkeavat toisistaan jonkin verran ja aina parasta vaihtoehtoa ei voi sanoa. Yritystä perustettaessa onkin mietittävä ko. yritystoiminnalle paras ratkaisu. Yrittäjäksi ryhtymiseksi ei välttämättä tarvitse perustaa omaa yritystä, vaan yrityksen voi ostaa ja jatkaa jo valmista yritystoimintaa.

Yritystä perustettaessa kannattaa ensimmäisenä ottaa yhteyttä oman kunnan elinkeinoasiamieheen, joka osaa parhaiten neuvoa eteenpäin. Myös työvoimatoimistot tarjoavat tukea, apua ja koulutusta yritystoiminnasta kiinnostuneille ja yrittäjiksi alkaville. Saat tietoa mm. erilaisista yrittäjiksi aikovien koulutuksista. Työvoimatoimistosta on myös mahdollista hakea Startti-rahaa, joka on aloittavan yrittäjän tuki. Tuen saamisen edellytyksenä on mm. yrittäjäkokemus tai -koulutus sekä mahdollisuudet kannattavaan yritystoimintaan.

Oulun Eteläisen alueella yrittäjiä neuvovat kuntien elinkeinoasiamiehet ja tietoa saa myös Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen Ylivieskan toimipisteestä. On myös mahdollista osallistua yrityshautomoiden toimintaan.

Yrittäminen työnä

Yrittäminen on vaativaa, mutta antoisaa työntekoa. Palkkatyöammateista yrittäminen eroaa siinä, että se merkitsee usein paljon työtä, joustamista ja tinkimistä vapaa-ajasta, lomista ja harrastuksista. Yrittäjänkin on muistettava huolehtia itsestään ja hyvällä yritystoiminnan ja oman työn suunnittelulla myös nämä asiat toteutuvat helpommin.

Yrittämiseen liittyy paljon muutakin tekemistä kuin vain sen työn suorittaminen, jolla toimialalla yritys toimii. Yrittäjän vastuulla on yrityksen toiminta kokonaisuudessaan. Yrittäjä huolehtii siitä, että yrittäjällä itsellään sekä yrityksen työntekijällä on töitä eli että yrityksen tuotteille/palveluille on kysyntää. Yrittäjä vastaa mm. siitä, että työt tulevat kunnolla tehdyiksi, yrityksen kirjanpito ja muut paperiasiat tulevat hoidettua, toiminta on laillista kaikinpuolin ja rahat riittävät menoihin. Samalla on pystyttävä ajattelemaan tulevaisuutta, kehittämään yritystä niin, että se menestyy jatkossakin.

 

Viimeksi päivitetty : 24.05.2010
JulkisetArkisto