Tunnista ja ilmaise tunteesi

- Hei, mitä kuuluu? on perinteinen kysymys kaverusten kohdatessa.
Entä jos ystäväsi kysyisikin sinulta: - Hei, miltä tuntuu?

Mitä sinä vastaisit?

Miltä sinusta nyt tuntuu, juuri tällä hetkellä? Olet ehkä iloinen, kun sait hyvän numeron kokeesta. Olet huolestunut, koska lemmikillesi ei ruoka maistu. Olet surullinen, koska et pääse viikonloppuna mummolaan. Olet kuin puupökkelö, kelopölkky, joka ei tunne mitään eikä mikään tunnu miltään? Tai sitten sinä hymyilet, koska olet onnistunut. Piirsit kauniin kuvan, osasit soittaa pianolla uuden kappaleen tai huomasit kehittyneesi urheiluharrastuksessa huomattavalla tavalla. Olet onnellinen, koska sinusta tuntuu hyvältä juuri nyt.

Mitä ovat tunteet?

Tunteet ovat lahja sinulle. Ne pohjautuvat biologiseen perimääsi ja fysiologisiin tapahtumiin ensimmäisten elinvuosiesi aikana. Myöhemmin tunnetiloihisi vaikuttavat muun muassa unen määrä, väsymys, nälkä tai ylensyönti, ongelmat perheessä, pettymykset, menetykset, onnistumiset, kriisit, ja hormonitoiminta eri ikävaiheiden muutospaineissa. Varsinkin murrosikä on monille normaalia tunteiden kuohumisen aikaa.

Perustunteita on määritelty kahdeksan: ilo, viha, kiinnostus, inho, yllättyneisyys, suru, häpeä ja pelko. Tunteet näkyvät tai tuntuvat eri tavoin. Jännitys perhostelee vatsassa, pelko kuristaa, viha laittaa veren kiertämään, suru puristaa kyynelen silmäkulmaan, häpeä saa punastumaan, ilo saa naurun pulppuamaan, onnellisuus loistaa silmissä.

Esimerkkejä löytyy lisääkin. Niitä voit keksiä itse. Tunteet ovat kykyä aistia ympäröivää maailmaa. Tunteet kehittyvät ja sisäistyvät jo varhaislapsuudessa. Tunteiden esiin saamiseksi pieni lapsi tarvitsee opettelua, tukea ja esimerkkejä. Lapsi oppii katsomalla, samaistumalla ja kokeilemalla. Aikuisen tehtävänä on nähdä lapsen tunteet ja antaa niille nimet. Aikuisen tehtävä on olla peili, josta lapsi voi katsella erilaisia tunnetilojaan ja löytää niille nimet. Joidenkin lasten elämästä puuttuu peilejä - niitä aikuisia ihmisiä, jotka ovat läsnä, huomaavat ja ymmärtävät. Silloin tämä tärkeä oppimisen vaihe häiriintyy tai siirtyy myöhempiin kehitysvaiheisiin. Tai lähiaikuisten tarjoama peilikuva on niin vääristynyt ja hämärtynyt, ettei lapsi oikein saa selvää omasta tunnekuvastostaan.

Lapsi voi ymmärtää asioita väärin, jos kukaan ei ole häntä opastamassa. Lapsi voi itse keksiä sanoja, jotka ovat oikeasta merkityksestä vähän pielessä. Tai sitten lapsi ei löydä tunteilleen sanoja, ei edes aikuisena.

Aleksitymiaksi (http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/280300.html) kutsutaan luonteenpiirrettä, ominaisuutta, ’sairautta’, kun henkilö ei löydä sanoja tunteilleen tai ei kykene tunnistamaan tunteita itsessään eikä muissa.

Tunteettomuus ja puhumattomuus purkautuvat selittämättöminä terveydellisinä ongelmina, joihin maksullisista terveydenhuollon palveluista haetaan apua, kun päätä särkee, vatsaa vääntää, kauheasti masentaa, uni ei tule tai herää liian aikaisin. Miehistä 17 ja naisista 10 prosenttia kärsii tästä ’tunteettomuustaudista’, joka tulisi hoidetuksi luonnonmukaisella tavalla eli puhumalla. Perinteistä tunnekasvatusta "Kun olit surullinen pieni tyttö, sinut otettiin lempeään ja lohduttavaan syliin". Pian surusi katosi kuin höyhen tuuleen ja saatoit jatkaa leikkejäsi. Kun olit surullinen pieni poika, sinulle sanottiin: ”Ei saa itkeä! Miehet ei itke!” Joskus lause sai jatkoa: ”Sinusta ei ikinä tule miestä! Räkänokasta mies tullee, mutta ei turhan poraajasta.” Jos olit iloinen ja nauroit paljon, sinulle sanottiin: ”Mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta.”

Suomalaista miehen alkua kasvatettiin torjumaan surunsa, koska esimerkiksi itkemistä julkisesti pidettiin heikkouden merkkinä. Kulttuuriset arvot ja uskomukset vaikuttavat tunteiden kokemiseen ja ilmaisuun. Virallinen suomalainen kulttuuri on ollut ja on tunneilmaisultaan köyhää, vähäpuheista, itseä vähättelevää ja niukasti toisille palautetta antavaa. Voimakkaita tunteita ei haluta ilmaista, koska pelätään muiden arvostelua ja tuomiota.

Naiset ilmaisevat tunteitaan useammin kuin miehet. Yleisesti ihannoidaan lapsen kiltteyttä ja reippautta.

Kulttuurieroja löytyy myös alueittain. Puhutaan tunneilmaisultaan erilaisista väestönosista, esimerkiksi vilkkaista karjalaisista, hitaista hämäläisistä ja jäyhistä pohjalaisista. Vikkelät karjalaiset näyttävät tunteitaan rohkeasti, nauravat, itkevät ja suuttuvat silloin kun on aihetta. He eivät muista ajatella, mitä ne muut ajattelevat. Jäyhä pohjalainen valikoi ystävänsä ja tunteensa tarkoin, koska pelkää kasvojensa menettämistä. Hämäläinen lämpiää hitaasti ja nauraa vasta huomenna tänään kuulemalleen vitsille.

Jos ajattelet, että tunteet voidaan kadottaa unohtamalla, niin erehdyt. Lapsuudessa torjutut tunteesi eivät katoa minnekään. Ne jäävät elämään, kunnes jossakin elämän vaiheessa tulevat esille tavalla tai toisella. Tukahdutetut tunteet voivat aiheuttaa erilaisia sairauksia, sillä tunteiden purkaminen kehoon rasittaa ja kuluttaa sitä. Tai sinusta voi kasvaa aikuinen, joka tarvitsee voimakkaita ärsykkeitä, kuten väkivaltaa tai päihteiden käyttöä, jotta voisit tuntea jotain. Sinusta voi tulla katkera ja epätoivoinen ihminen, joka aseman ikkunasta katselee, kun juna menee juuri.

Tunneäly - älyä tunteesi!

Nykyisin puhutaan tunneälystä. Mitä se sellainen on? Tunneäly voidaan määritellä ryhmäksi mentaalisia kykyjä. Se on kykyä havaita, ilmaista, ymmärtää, selittää ja hallita sekä omia että muiden tunteita ja ottaa tunteista oppia ajatteluun. Sinä olet tunneälytaitoinen, jos tunnet itsesi ja hallitset itsesi lisäksi tunteesi ja tulet toimeen muiden ihmisten kanssa.

Enää ei kielletä: ”Älä itke!” Jos olet pieni surullinen tyttö tai poika, sinua rohkaistaan: ”Itke vaan, se helpottaa.” Itku on tunteiden puhdistamista, luonnollista sisäpesua, joka avaa tukkoja, liottaa jähmettymiä ja purkaa muistoja. Älä pelkää tunteitasi vaan älyä ne!

Teksti: Elisabet Elfving

Kirjallisuutta:
Hyyppä, Markku T. 1997. Tunteet ja oireet. Uusin psykosomatiikka. Kirjayhtymä.
Isokorpi, Tia. 2006. Napit vastakkain: ristiriidat, rajat ja ratkaisut. PS-kustannus.
Isokorpi, Tia. 2004. Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. PS-kustannus.
Keltinkangas-Järvinen, Liisa. 2000. Tunne itsesi, suomalainen. WSOY.
Internetlähde http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/280300.html
Opiskelijoiden tukikeskus: http://www.nyyti.fi