Ihmissuhteet
< Etusivulle
Etusivu > Ihmissuhteet > Seurustelu ja seksi

Seurustelu ja seksi on luonnollinen osa ihmiselämää.
Kyseisiä asioita pohtiessa, jokaisen nuoren kohdalla seurustelu ja seksi ovat henkilökohtaisia ja tulevat eri ihmisellä ajankohtaisiksi eri aikaan.

On ihan luonnollista ettei vielä peruskoululaisena seurustele ja yhtä luonnollista jos solmii seurustelu- tai ystävyyssuhteita toiseen sukupuoleen aikaisemmin.

Mikäpä sen hienompaa kuin olla ihastunut tai rakastunut.
Seurustelu ja seksi vaatii toisen huomioonottamista
ja vastuullisuutta omista teoistaan sekä suhteen jatkuvaa vaalimista.

Seksuaalisuuteen liittyy myös ehkäisy ja raskaus. Niistä voit lukea enemmän vasemmalla olevista valikoista. Samoin kuin sukupuolitaudeista ja niiltä suojautumisesta.

Alla olevien linkkien kautta pääset tutustumaan tähän aihealueeseen lähemmin. Osan linkkien alta löydät myös puhelinneuvonta- ja muita palveluita, josta saat tarvittaessa henkilökohtaista neuvoa.

Myös Settinetin kouluterveydenhoitajat vastaavat sinulle mieltä askarruttaviin kysymyksiin Kysy terveydestä -palstalla. Palstalle pääset Terveys - tietoalueelta.

Miehen aika - Väestöliiton sivusto pojille ja miehille. Vastaa seksiä, seksuaalisuutta, seurustelua ja parisuhdetta koskeviin kysymyksiin.

Nuorten avoimet ovet  - Väestöliiton nuorille suunattu seksuaaliterveys neuvonta- ja palvelupiste.

Rakkaus ja seksi - Allisonin tietosivuilta.

Seksuaaliterveysklinikka - Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan nettipalvelu.

Seta ry - Seksuaalinen tasavertaisuus yhdistyksen sivut.

Teens - Tietoa mm. kehon muutoksista. Finnish Fitness plan, Kuopion yliopisto, Hengitysliitto Heli.

Terkkari.fi - Nuorille suunnattu terveysportaali, jolta löytyy tietoa seksuaalisuudesta, seurustelusta..

Väestöliitto - Väestöliitto on vuonna 1941 perustettu sosiaali- ja terveysalan järjestö, johon kuuluu 30 jäsenjärjestöä. Löydät tietoa mm. seksuaalisuudesta, raskaudesta, parisuhteesta, perheestä, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta...

 

Viimeksi päivitetty : 01.02.2006
JulkisetArkisto