Kansalaisena
< Etusivulle
Etusivu > Kansalaisena > Oikeudet ja velvollisuudet kansalaisena

Oikeudet ja velvollisuudet kansalaisena

Ihmisen syntymästä kuolemaan liittyy paljon erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Syntymästä alkaen lapsella on oikeus jonkin maan kansalaisuuteen, oikeus etu- ja sukunimeen, oikeus huoltajaan, oikeus lapsilisään, oikeus omistaa omaisuutta, oikeus henkilötodistukseen ja vanhempien luvalla passiin ja oikeus kunnalliseen päivähoitoon.

Alaikäinen ja vajaavaltainen

Alle 18-vuotias lapsi on vajaavaltainen eli puhekielessä “alaikäinen”. Myös henkilö, joka on täyttänyt 18 vuotta voidaan julistaa vajaavaltaiseksi, esimerkiksi koska hän on sairauden perusteella kykenemätön huolehtimaan asioistaan.

Vajaavaltaisen taloudellisia ja muita asioita hoitaa edunvalvoja. Lapsen huoltajina toimivat hänen vanhempansa, ellei huoltoa ole määrätty jollekin muulle henkilölle. Huoltajina vanhemmat ovat myös lapsen edunvalvojia, ellei edunvalvontaa ole määrätty jollekin muulle henkilölle.

Huoltajat päättävät yhdessä alaikäisten lastensa asioista. Vajaavaltaisella ei ole oikeutta itse määrätä omaisuudestaan eikä tehdä sopimuksia, jollei laissa toisin säädetä.

Vajaavaltainen voi tehdä tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia. Vajaavaltaisella on oikeus määrätä esim. niistä rahoista, jotka hän on omalla työllään ansainnut.

Virstanpylväät - ikä suo oikeuksia ja tuo velvollisuuksia

Seuraavassa on lueteltu iän mukanaan tuomia oikeuksia ja velvollisuuksia aikajanan muodossa: 

* 6-vuotiaana alkaa oikeus esiopetukseen 

* 7-vuotiaana alkaa oppivelvollisuus 

* 12-vuotiaana:
- on pääsääntöisesti oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa (esim. kumman vanhemman luona haluaa asua)
- nimilain mukaan etunimeä tai sukunimeä ei voida muuttaa kysymättä lupaa lapselta


* 14-vuotiaana: voi tehdä kevyttä palkallista työtä, joka ei vahingoita terveyttä tai kehitystä eikä haittaa koulunkäyntiä 

* 15-vuotiaana:
- saa solmia työsopimuksen ja mennä töihin, jos on suorittanut oppivelvollisuutensa (= käynyt peruskoulun loppuun)
- voi ajaa mopoajokortin, traktoriajokortin ja kuljettaa sellaista moottorivenettä, jonka kuljettamiseen kyvyt ja taidot riittävät
- voi erota kirkosta tai tehdä etunimen tai sukunimen muutoksen vanhempien kirjallisella luvalla
- voi huoltajan ohella ilmaista mielipiteensä itseään koskevassa asiassa
- rikosoikeudellinen vastuu alkaa, eli voidaan tuomita rangaistukseen tekemistäsi rikoksista ja voi saada huoltajien suostumuksella ampuma-aseen hallussapitoluvan metsästystä taikka ampumaurheilua tai -harrastusta varten
 

* 16-vuotiaana:
- voi ajaa kevytmoottoripyörän ajokortin
- oppivelvollisuus päättyy sinä vuonna kun täyttää 16 vuotta


17-vuotiaana:
- ei enää makseta lapsilisää
- asevelvollisuus alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta
 

* 18-vuotiaana:
- on täysi-ikäinen lain edessä oikeuksineen ja velvollisuuksineen
- voi hankkia henkilöauton tai moottoripyörän ajokortin
- voi hankkia passin ilman vanhemman lupaa
- kalastusta varten tulee suorittaa kalastuksenhoitomaksu
- voi saada aseen hankkimisluvan ja hallussapitoluvan
- voi solmia avioliiton
- voi erota kirkosta ilman vanhempien suostumusta
- saa ostaa mietoja alkoholijuomia ja tupakkaa
- itsenäinen toimeentulotukioikeus
- saa äänestää valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa


20-vuotiaana: 
- saa ostaa väkeviä alkoholijuomia
-  pääsee risteilylle viikolla ilman yli 30-vuotiasta valvojaa
 

* 21-vuotiaana: voi saada raskaan ajoneuvoyhdistelmän tai linja-auton ajokortin 

* 23-vuotiaana pääsee risteilylle myös viikonloppuisin ilman yli 30-vuotiasta valvojaa 

* 25-vuotiaana voi adoptioda lapsen

Lähde: Kajaanin käräjäoikeuden notaarit

Viimeksi päivitetty : 11.05.2006
JulkisetArkisto