15.5.2012
Mopopoika hurjasteli karkuun Ylivieskassa
|
10.5.2012
Asuminen on edullisinta Haapavedellä Haapavedellä on edullisimmat asuinkustannukset, selviää Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistyksen tekemästä 16 kunnan vertailusta. Vertailussa oli mukana 16 entisen Oulun läänin kuntaa.
|
9.5.2012
Yhä useampi hankki auton ajokortin isän tai äidin harjaannuttamana Auton ajaminen opetusluvalla kiinnostaa yhä useampaa perhettä. Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
|
9.5.2012
Nivalalaiset nuoret voittivat pääpotin elokuvallaan Vuoden 2011 upeimmaksi nuorten projektiksi on yleisöäänestyksellä valittu Kokoillan elokuva Crossmann Frontier. Nivalalaiset nuoret saavat
3 000 euroa projektinsa jatkokehitykseen Homman huipennuksessa. Homma on Nuorten Akatemian ohjelma, jossa tuetaan 13–19-vuotiaiden nuorten omia projekteja. Homman huipennustilaisuuksissa ympäri Suomen palkitaan kaikkiaan kahdeksan nuorten ryhmää.
|
8.5.2012
Sukupuolitaudit leviävät entiseen malliin Kondomi on tehokas tapa suojautua sukupuolitaudeilta. Kuva: Päivi Karjalainen
|
8.5.2012
Oulaisten yläkoulu Nou Hätä! -finaaliin Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueelta 8-luokkalaisten pelastustaitokilpailun finaaliin selviytyi Oulaisten yläkoulun ryhmä. Nou Hätä! -mestari ratkaistaan loppukilpailussa Kuopion Pelastusopistolla torstaina 10. toukokuuta.
|
8.5.2012
Eurooppa-tietoutta ja valiokuntatyöskentelyä Siikalatvan lukion kakkosluokkalaiset vierailivat Europarlamentissa Strasbourgissa. Euroscola-päivän ohjelma jäljitteli parlamentin toimintakaavaa valiokuntatyöskentelyineen ja täysistuntoineen. Kuva:Anna Hämeenaho
|
| Lisää...
|